Huhhuh.
.
.
.
En oikeen ees tiiä, mistä alottaa. En oo kirjoittanut tänne pitkään aikaan.
Oon menossa sunnuntaina koronatesteihin. Korona, korona, korona. Se on asia, josta en jaksais kirjoittaa ollenkaan. Mutta se on ku koittais väistellä hengittämästä hapen seassa huonepölyä. Se on määrittänyt meidän kaikkien kevättä ja kesää. Ei siis huolta, mulla on vaan ollu pientä kuumeilua ja lihaskipuja, oon myös perusterve. Ehkä mulla oli eilen vaan niin paha PMS, että nousi pieni kuume… Ken tietää, mut tietenkin käyn testaamassa. En halua riskeerata.
Outo kirjoittaa, kun tuntuu, ettei maailma oo enää sama paikka kuin ennen koronaa.
Se vaikuttaa kaikkeen. Myös menkkoihin.
K-sana on vaikuttanut myös mun kiertoon jonkin verran. Mun menkat alkoivat tänään neljä päivää myöhässä, mikä on erikoista mulle. Se tietty tarkoitti pidentynyttä PMS:ää *sigh*. PMS-oireeni tällä kertaa:
- turvonnut masu
- ummetus
- itseinho
- huono itsetunto
- syyllisyydentunne
- itkuisuus
- ahdistuneisuus
- finnit
- väsymys
- lihaskivut
- migreeni
Ja tällaisesta sitä selvitään melkein joka kuukausi. Meneepä valitteluksi.
Mutta miksi aloin kirjoittamaan juuri NYT pitkästä aikaa Menkkikseen? Tähän on kaksi syytä:
- Te
- Pikku naiset
Ensinnäkin, te lukijat olette tuntuneet löytävän Menkkablogin minun epäaktiivisuudestani – ja koronasta – huolimatta. Blogissa vierailee keskimäärin 800 lukijaa joka kuukausi, ja useimmat heistä lukevat enemmän kuin yhden postauksen vierailun aikana. Myös kohtuu usein minulle tulee ilahduttava ilmoitus WordPress-sovellukselta: Your stats are booming! Siitä lauseesta tiedän, että joko a) blogistekstini on jaettu suositulla sivustolla tai somessa, tai b) yksittäinen lukija on innostunut lukemaan kymmeniä postauksia yhden vierailun aikana.
Yleensä kyseessä on kohta b ❤ Se tekee mut tosi iloiseksi, sillä siitä tiedän, että olen luonut jotain, mitä joku toinen on kaivannut ja mistä hän saa jotain irti. Koen, että muutan maailmaa paremmaksi, kun kirjoitan menkoista avoimesti.
Toinen syy siihen, miksi kirjoitan taas, on Pikku naiset -elokuva, jonka kävin katsomassa viime viikolla Helsingin Kallion Riviera-elokuvateatterissa (sydämelliset suositukseni tälle yksityiselle ja superromanttiselle leffateatterille!). Pikku naisten tarina lienee useimmille tuttu, joten en ala sitä tässä tiivistämään. Keskeisin hahmo neljästä siskoksesta elokuvassa on Jo March, joka on kirjoittaja. Elokuvan aikana hänen kirjoittamisinspiksensä laantuu. Se, mistä Jo löysi puhtia kirjoittaa taas, kosketti minua syvästi – hän alkoi kirjoittamaan muiden kuin itsensä takia. Hän alkoi kirjoittamaan sairaan pikkusiskonsa vuoksi.
Minä kirjoitan heille, joilla ei ole ketään keille jutella menkoista. Heille, jotka ovat ihmeissään, ahdistuneita, kipeitä, innoissaan tai uteliaita.
Vaikka minusta välillä tuntuu, ettei ole aikaa, energiaa, sanottavaa, niin asiaa pohdittuani päädyin siihen, että Menkkablogi on niin arvokas ja tärkeä, että koitan löytää ainakin pari tuntia kuukaudessa sen kirjoittamiseen. Koitan rytmittää blogin kirjoittamisen menkkojeni mukaan, sillä uskon, että se helpottaa ajan löytämistä uuden työn, koronan ja terapian tiimellyksessä. Blogin syntyessä 2018 kesällä, alkuperäinen ajatukseni oli nimenomaan kirjoittaa silloin, kun minulla on kuukautiset. Otan tämän nyt käyttöön.
Menkkablogin lukijat eivät ole pitäneet taukoa, vaikka minä olen. Haluan tulkita tämän niin, että:
- Menkkablogia tarvitaan
- täältä löytyy tietoa ja näkökulmia, mitä muualta ei löydy (ylivoimaisesti suurin osa lukijoista tulee Google-hakujen kautta)
- ihmiset viihtyvät täällä
- menkat kiinnostavat aiheena
Palataan, viimeistään seuraavissa menkoissa. ❤
Ps. Muistatteko kaverikirjat? Jotain tällaista, mutta menkkoihin liittyvää saattaa olla tulossa 😉
menkkablogi 