On hetki siitä, kun olen kirjoittanut tänne blogiin siitä, mistä koko blogin idea lähti: kirjata ylös arkista, omakohtaista, aivan tavallista menkkakokemusta. Tämä kirjoitus on juuri sellainen. Aivan tavallinen. Ja siksi juuri niin kamalan tärkeä.
Korona-hysteria alkaa olla siinä vaiheessa, että julkiset kulkuvälineet ovat huomattavasti tyhjempiä kuin yleensä ja tuntuu vaivaannuttavalta yskiä tai aivastaa julkisilla paikoilla. Minullakin on flunssa, mutta varmaan ihan normiflunssa vaan. Olen kuitenkin sen verran väsynyt, että päätin menkkojen alkaessa ostaa kertakäyttöisiä siteitä – en jaksa yhtään lisävaivaa, kuten kestositeiden huuhtomista tai kuukupin työntämistä sisälle, ja ottamista ulos. Kun vuotaa molemmista päistä, niin siitä haluaa tehdä mahdollisimman helppoa.
Käppäilessäni rauhallisesti lähikauppaamme täällä Helsingissä, sää on hieman sumuinen. Maasta pilkottaa jo sellaisia valkoisia, kellomaisia kukkia, joista ei osaa olla innoissaan – aika on vaan niin väärä. Maaliskuun alku… Tulee lähinnä huolestunut olo, kun näkee kukkia tähän aikaan vuodesta. Ympäristöahdistus. Aikamme mantra. Teeskentelen, etten nähnyt kukkia. Jatkan matkaa.
Saavun kauppaan, ja mietin, että enpä ole aikoihin ostanut siteitä, saati pelkästään siteitä. Huomaan, että se jännittää minua aivan vähän. Joudun tekemään pienen ryhtiliikkeen, etten luikkisi ja nappaisi pakettia vaan: kävelen, perehdyn (kyllä vaan, ei tuttua enää itselle nämä sidehommat) ja valitsen. Tiedostan kaupassa jokaisen henkilön, etenkin miehet. Mietin, näytänkö upean feministiseltä kyykistyessäni hyllyn eteen lukemaan kuukautissidepakkausten tekstejä. Minä kyllä kehtaan pysähtyä tähän, arvioida paketteja.
Hyllyssä ei ole sitä suomalaisen valmistajan ekosidemallia, jota yleensä ostan, silloin kun ostan näitä tällaisia. Pakettien räikeät värit työntävät luotaan, neonpinkkiä, neonvihreää. Mitä väreillä halutaan viestiä? Sitä häpeilemättömyyttä ehkä?
Ympäristöahdistus nostaa taas päätään siinä kyykistellessäni. Mikään näistä ei ole millään tavalla ekologinen. Yksittäispakattuja, muovisia, kertakäyttötuotteita, jotka ovat vielä todennäköisesti valmistettu kemikaaleja säästelemättä. En voi tehdä vihreää valintaa. Valitsen neonvihreän, halvimman merkin.
Paketillinen ultranormaaleja siivellisiä. Kaikissa paketeissa on todella monta pisaran kuvaa, mietin, ettei minulla noin runsaat menkat taida olla. 4/6 pisaran menkat? Mutta pienemmän pisaramäärän siteitä ei hyllyssä ole. Ehkä ihmiset eivät nykyään halua kuin ultratehokasta?
Kävelen neonvihreä paketti kädessäni kassalle, ja valitsen itsepalvelukassan. Sivusilmässäni näen, kun rahapeliä pelaava vanhempi herrasmies vilkaisee minua ja kääntää sitten katseensa pois. Halusiko hän olla huomaavainen? Tutkin tarkoituksellisen hitaasti sidepaketin kyljet, millä kyljellä viivakoodi olikaan? Tuossa. Piip. Asetan paketin lastaustasolle näytille siksi aikaa, kun maksan. Pakkaan siteet reppuuni, kävelen kaupasta ulos.
Kahvilassa ystäväni kanssa. Hän katsoo epähuomiossa, että viereisen pöydän kahvittelijoilla on pinkki paketti kuukautissiteitä pöydällään läpinäkyvässä muovipussissa. Toinen tsekkaus paljastaa ne samanmuotoisessa paketissa oleviksi suklaapatukoiksi. Niin, eihän se olisi ollut edes mahdollista. Ei kukaan tekisi sellaista.
menkkablogi 