Menkat ku isku naamaan – vertaistukea syksyn väsyttämille

Tiiättekö, mua väsyttää. Syksy on alkanut viimein kunnolla täällä Helsingissäkin, ja mulla on menkkojen toinen päivä. Itkeskelen kotona ja oon käyttänyt kaikki kestositeeni eikä tee mieli laittaa kuukuppia, joten käyn sitten vaan vessassa vähän useammin.

En ees tiiä miksi itkeskelen, mutta se tuntuu…no, ei se kyllä hyvältä tunnu…mutta, sanotaanko tarpeelliselta. Oon ollut helvetin tehokas liian pitkään.

Eilen mulla oli työhaastattelu, ja ennen kaikkea menkkojen eka päivä. Se tarkoitti, että työhaastatteluun johtavina päivinä mulla oli PMS-pää: “Mikä sinä muka oot? Etkö tienny, että oot huono? Huijari! Ei susta oo mihinkään.” Siinä koitin järjen äänellä tasapainottaa nuita ajatuksia, kunnes väsytin itteni siinä pääni kaa painiessa. Sitten olinkin kivasti valmis menemään haastatteluun.

Menkat ku alko haastattelupäivän aamuna, niin sain taas aimoannoksen fuck it -asennetta. Luojan kiitos. Tiiättekö sellasta, että vitut tästä maailmasta, mun housuissa tapahtuu jotain ikiaikaista ja paljon pohjimmaisempaa kuin tää paikallisjunaan kiirehtiminen. Syvältä kumpuava, kehollinen ymmärrys siitä, mikä lopulta on tärkeää. Lähimmäisistä välittäminen, rauha itsensä kanssa, rehellisyys. Ne minulle.

Joo oli aika vaikee keksiä kuvitusta tähän tekstiin, mutta hienohan tästä tuli lopulta.

No, mää kävin siellä haastattelussa, ja se oli onneksi aika rento, sillä juttukaveri oli mukava. Mutta olin ihan kuolemanväsynyt sen jälkeen! Zzz… niinku aivan tööt. Ja olen oikeastaan edelleen. Oon vaan niin kauan jo yrittänyt kaikenlaista, apurahahakemuksia, työnhakua, haastatteluja. Tätä blogiakin, vaikka täytyy kyllä sanoa, että saan tästä paljon enemmän ku tälle annan. Oon onnistunut pitämään tämän stress free zonena, mikä on kyllä tällaisessa maailmanajassa saavutus sinänsä.

Välillä [lue: nyt, ja tihenevään tahtiin] tuntuu, että haluaisi vaan muuttaa takaisin pohjoiseen, vielä pohjoisemmaks ku missä asuin aiemmin. Lappiin. Kunnolla Lappiin. Mennä sinne, ja hengittää sitä ilmaa. Tuntuu, että täällä Helsingissä tulee vielä helpommin iholle se suorituskeskeinen mentaliteetti ja kiirekiirekiire, kuin Oulussa asuessa.

Oon mää aika onnellinen, että menkat läiskäsee mua naamaan kerran kuukaudessa. Se on mulle varmistuskeino siihen, etten löydä itteeni viiden vuoden päästä hiihtämästä salkku kainalossa, ressirypyt otsassa joltain harmaalta, ihan liian pitkältä käytävältä.

Läisk! Rauhotu bitch.

Leave a Reply

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s